Takaisin sivistyksen parissa

Nelja paivaa meni nopsaan vuorilla.
3 yota, 50 kilometria, 2 rakkoa, 0 peseytymista ja monta hienoa maisemaa rikkaampana saavuimme eilen illalla takaisin El Chalteniin. Taalla suomalainenkin on taas enemman kotonaan kun kaikille vastaantulijoille ei tarvitse sanoa Hola! Peseytyminen tuntui aivan mahtavalta ja ihmisetkin tuntuivat suhtautuvan sen jalkeen aivan eri tavalla meihin. Tosin aiemmin lentokoneessa rinkkaani hajonnut partavesipullo pitaa huolen siita, etta olen lahes tilanteessa kuin tilanteessa juhlatuoksuissa.

Juhlan kunniaksi paatimme tutustua taman tuppukylan yoelamaan. Paikallinen vodka, Probar, maksaa 2 euroa litra. Tuontiversio taas on noin kymmenen kertaa kallimpaa. Valinta ei siis ollut vaikea. Illan aikana saimme Israelista kotoisin olevalta huonetoveriltamme luennon lahi-idan tilanteesta. Puolueeton tai ei, oli mielenkiintoista kuulla hanen nakemyksiaan Israelista ja uhkakuvista. Kavimme luennon jalkeen tsekkaamassa yhden baarin, siella ei kuitenkaan ihmeita tapahtunut, joten hipsimme nukkumaan.

Kohta alkaa matka kohti Ushuaiaa, maailman etelaisinta kaupunkia. Kaikkinensa matka taalta ottaa 26 tuntia, talla kertaa bussitkaan eivat ole parhaasta paasta. Outoa, miten yli kahdenkymmen tunninkin bussimatkoihin on alkanut suhtautua kuin paikallisbusseihin. Mietin juuri etta kun lennan Ushuaiasta Buenos Airesiin ja otan sielta bussin Santiagoon, on se kuin tulisi lentokentalta kaupunkiin. Tosin matkaa on reilut tuhat kilometria ja se kestaa noin 22 tuntia. Mutta naiden valimatkojen jalkeen se ei enaa vaan tunnu miltaan.

El Chalten

Muutama bussimatka ja aikamoinen ilmastonmuutos on vierahtanyt edellisesta kerrasta.
Puerto Madrynista matka jatkui Rio Gallegokseen, jossa vaihdoimme bussia. Rio Gallegoksessa ei kuuleman mukaan ollut juurikaan mitaan, joten emme jaaneet kaupunkia tarkemmin tutkimaan. Saimme kuitenkin kuulla etta bussit Tulimaahan, Ushuaiaan ovat kovin varattuja. Otettuamme bussin El Calafateen, edessa olikin matkasuunnitelman lopullisen version tekeminen. Tahan astinen muutaman paivan eteenpain suunnittelu ei enaa riittanyt, silla bussit ja hostellit olivat kaikkialla aika varattuja ja tarjonta pieneni pohjoisempaan verrattuna. Siispa, paatimme tutustua muutaman paivan El Calafateen ja lahtea sitten keskelle paikallista kansallispuistoa eli tanne El Chalteniin. Varasimme samalla kaikki bussit tasta eteenpain ja myos hostellin Ushuaiasta. Tuli tavallaan ihan hyva fiilis, koska nyt ei tarvitse enaa tuhlata aikaa eri vaihtoehtojen spekulointiin, eika jonotella bussilippuja tai lahettaa hostelleihin meilitiedusteluja.

Bussimatka Puerto Madrynista Rio Gallegokseen sujui taas yllattavan leppoisasti, tosin muutamien pikkulasten pahoinvointi toi oman mausteensa matkaan. Oli kuitenkin hauska seurata miten bussi-isantamme suurin huolenaihe oli vessan oven sulkemistapa. Sen piti tapahtua erittain hiljaa ettei toinen kuski joka nukkui vessan laheisyydessa, heraisi. Tasta riitti meille iloa kahdeksaksitoista tunniksi ja taytyyhan kaverillakin joku funktio bussissa olla.

Saavuimme El Calafateen pienen epatietoisuuden vallitessa, meilla ei nimittain ollut majapaikkaa ja kuuleman mukaan hostellit olivat kovin taynna. Linja-autoasemalla oli kuitenkin liuta hostellien edustajia tappelemassa asiakkaista. Satuimme valitsemaan ihan mukavan vaihtoehdon, melko rauhallisen ja valoisan hostellin jossa vietimme seuraavat kaksi yota. El Calafatesta teimme eilen ekskursion Perito Moreno jaatikolle, joka onEtela-Amerikan suurin liikkuva jaatikko. Perito Moreno oli massiivinen naky, 13 km pitka ja 55 metria korkea seinama, joka tyontyi Lago Argentino jarveen. (http://www.losglaciares.com/es/parque/gpmoreno.html)

Vietimme jaatikkoa katsellen nelja tuntia, mika tuntui tuulessa ja vesisateessa aika pitkalta ajalta. Aika kului lahinna verratessa jaatikkobongaajan arkea lintubongaajien vastaavaan. Tama jaatikko oli melko helppo bongattava, silla se liikkui reunoilta vain noin 60 cm paivassa. Ei siis niin nopeasti, etta se paasisi karkuun. Silloin talloin jaatikosta tippui paloja jarveen, seurauksena uskomattoman kova aani, isot aallot ja kuhina jaatikkobongaajien keskuudessa. Jaapalojen tippumisen bongaaminen taas oli huomattavasti vaikeampaa kuin esim. lintujen bongaaminen. Lintubongareiden keskuudessa kaytetty piippari ei tassa toimisi, silla esim. El Calafatesta joka sijaitsee 70 km paassa, olisi mahdoton ehtia jaatikolle ennen jaakimpaleen osumista jarveen, vaikka halytyksen lahettaisi jaapalan irrotessa ylhaalta. 55 metrin tiputukseen aika kuluu arvioni mukaan noin 0,9 sekuntia, riippuen jaakimpaleen painosta, joten kovin kaukana ei voi olla. Jaakimpaleiden tippumisen pongaaminen vaatiikin uskomatonta karsivallisyytta ja kykya tuijottaa liikkumatonta seinamaa tuntikausia.
(Nyt ihmettelen olenko valmis maksamaan 4e tunnissa nain tyhman lapan kirjoittamisesta).

Tanaan aamuvarhaisella nappasimme bussin El Chalteniin joka sijaitsee kaytannossa keskella ei mitaan. Tai oikeastaan keskella taman kansallispuiston pohjoista osaa. Nakymat ovat huikeat, paikka on todella suosittu vuorikiipeilijoiden keskuudessa. Ilmeisesti myos muut talvilajit houkuttelevat, silla bussissa edessamme istuneilla ranskalaisilla oli lumikengat ja pulkka. Ei uskoisi etta maailmasta loytyy niin intohimoisia pulkanlaskijoita, etta ovat valmiita vaeltamaan tuntikaupalla jaatikkoa lumikengat jalassa jotta paasevat pulkkamakeen. Ilmeisesti kohta on laskiainen, joten joudumme ehka viela itsekin harkitsemaan pulkan vuokraamista jotta paasemme laskiaispulkkamakeen.

Olemme nyt hostellissa yhden yon ja lahdemme sitten valloittamaan kansallispuistoa hienon telttamme kanssa. Saimme tanne saapuessamme 10 minuutin esitelman siita miten puistossa tulee kayttaytya. Mitaan ei saa jattaa taaksensa ja jopa "deposit of solid human waste" on suoritettava erittain tarkasti (minulta meni hetki taman kaantamiseen mielessani). Seuraava raportti tuleekin siita, miten onnistunutta vuorten ja jarvien bongaaminen on ollut. Sinansa helpompaa kuin jaatikoiden bongaaminen, koska ne eivat kasittaakseni liiku senttiakaan.

Kohti etelaa

Eilen aamulla starttasimme kohti Peninsula Valdesia, eli niemimaata jossa suurin osa alueen merielavista hengailee. Valaat ovat talla hetkella etelamantereen tuntumassa, joten niita ei tahan vuodenaikaan harmi kylla voi nahda. Miekkavalaat ja delfiinit sensijaan vierailevat alueen tuntumassa, mutta niitakaan ei eilen tullut nakyviin. Eli saaliiksi (ei ihan kirjaimellisesti) jai merileijonia, merielefantteja ja pingviineja seka muutamia maaelikoita. Kaikki kolme elainta esiintyivat isoissa laumoissa lahinna maaten rannalla. Todella vasynyt naky joka sai itsellekin vasymyksen aikaan. Paasimme veneella katsomaan merielefantteja ihan vieresta, mika oli kylla ihan hauskaa. Niiden aantely muistuttaa aika lailla oksentamisesta lahtevaa aanta, joten on melko mielenkiintoista kuunnella sadan elikon aantelevan yhta aikaa. Eli rannalla rohnottaminen ja aantely yhdistettyna: vahan sama kuin suomalaiset kesafestarit morning after.

Paatimme testata uutta telttaamme ja jaada Peninsula Valdesiin yoksi. Hyvin se tulikin testattua silla yoksi nousi ukkonen ja teltta sai kunnon kasteen. Vesi kuitenkin pysyi ulkona, joten ihan turhaa telttaa ei tullut ostettua. Valitettavasti jouduimme toteamaan kateisen merkityksen taman maan pikkukylissa, onneksi kuitenkin yksi luottokorttia vastaanottava ravintola loytyi kylasta. Sattui vaan olemaan paikan hienoin ja kallein ravintola, mutta kerrankos niinkin pain. Nyt on taas jatkat ladattu valuutalla, joten voi suunnata kohti etelaa.
Tarkka suunnitelma Tulimaan tuntumassa on viela auki, tarkoituksena on kuitenkin suunnata luontoon. Katselemme siis etelaisten Andien ihmeita joko Torres del Painessa Chilen puolella tai Chaltenissa Argentiinassa. Siita sitten Tulimaahan loppuajaksi.

Varasin eilen lennon Ushuaiasta (maailman etelaisin kaupunki muuten) Buenos Airesiin. Argentiinan puolella lentaminen oli niin paljon halvempaa kuin Chilessa, etta oli pakko valita kyseinen reitti ja hypata sitten taas BA:ssa bussiin. Lento on 1. paiva ja Santiagossa pitaisi sitten olla varmaan 3.paiva jos bussit kulkee. Lahetimme Markuksen kanssa vaihtokoordinaattorille meilin jossa perustelimme miksi meidan tulisi ehdottomasti paasta opiskelemaan Turismo Aventura-nimista ainetta. Vastausta ei ole viela kuulunut mutta toivo elaa.

Rannikolla

Tanaan aamulla saavuttiin Puerto Madryniin, vasyneina mutta aika vahan hajalla.
Hostellille hetkeksi nukkumaan ja nyt lahdetaan tutkimaan lahiymparistoa.
Tanaan on kuumempi kuin kertaakaan talla matkalla, valilla on hankala saada happea pihalla.
Soneran operaattorikumppani Personal ei ole viela loytanyt tanne asti, joten puhelimenkaan ei kentan saaminen onnistu. Kuten kaikkialla aiemminkin, cybercafeita tai vastaavia on kuitenkin edelleen sen verran ettei informaatioyhteiskunnasta vieraantuminen onnistu vielakaan.
Ostimme eilen teltan, joten on viela mahdollista etta paasemme tarpeeksi korpeen.

A Cliff

We rocked that cliff.

Time to relax

Ok, this time I´m gonna write totally in English.

We (me and Markus) are still in Bariloche, moving tomorrow towards coast.

Second day in Bariloche we went hiking in Llao Llao which is a local nature reserve park. It was great: after couple of hours we found a great place to jump into the water from a rock cliff. It was fantasting and in the we had courage to jump from something like 10 meters. It´s always so much funnier to do that in the nature compared to swimming hall. After that we tried to hitch hike back to town. It was harder than we thought and finally a bus took us aboard.

Yesterday we rented mountain bikes, took the telepherique cabine to top of the Cerro Otto which is in about 1400m. We came down to the point where Markus got a flat tire. That was end of the fun because we didn´t have any equipment to repair it and we were on the other side of the mountain. So, we walked with bicycles aside about 8 kilometers and started to hitch hike again. We didn´t feel very lucky after the previous hitch hiking experience. Finally, maybe three or four hours after the flat tire, we were able to catch a ride on a old pick-up. After that we were so happy that the disappointment was washed away.

Today was our fourth day here and we did nothing but lay in sun and watch the amazing view.
After two nights in the top floor of highest building in the town, we decided to go even further and we came to La Morada (www.lamoradahostel.com) on the face of mountain. This is really great place, runned by one hairy old guy and two women whose relationship with the man we haven´t been able to figure out yet. But like Markus today said, "truth is always more amazing than what you imagine".

Tomorrow we head to see the wild animal life on the coast. So it´s just a 14 hour bus ride, this time with warmer clothes and something to eat.

Paikallisessa alppikylassa

Tiistaina palasin Uruguaysta takaisin Buenos Airesiin. Markus Kalela, koulukaveri joka myos on tulossa Santiagoon opiskelemaan, oli saapunut muutamaa paivaa ennen Yhdysvalloista ja Brasiliasta Buenos Airesiin. Markus oli ostanut meille bussiliput seuraavaksi paivaksi Buenos Airesista Barilocheen. Aamulla ennen 22h bussimatkaa oli pakko kayda hakemassa kaupasta lamminta vaatetta, sen verran kesaisiksi totesin oman varustukseni. Niinpa, retkeilykaupan kautta bussiasemalle ja ihmettelemaan mista laituri loytyisi. Noin kymmen minuuttia ennen lahtoa selvisi etta lipussa lukenut 5a14 ei tarkoita yhta laituria, vaan jotakin valilta 5 ja 14. No, sekin selvisi ja oikea bussi loytyi ajoissa. Bussimatkan kuri oli kuin 40-luvun Saksasta, kertaakaan ei kayty ulkona. Tein myos mahdollisesti uuden henk. koht. ennatyksen pitamalla 26 tuntia taukoa vessassa kayntien valilla (in case you needed to know).Bussissa tarjoiltu ruoka oli kuitenkin kuin lentokoneesta, mika oli hyva silla evaamme olivat kevyet. Kuten myos sortsi ja t-paita-varustus verrattuna muiden matkustajien viltteihin ja paksuihin takkeihin. Mutta semi-cama eli melko makuuasentoon kaantyva penkki piti huolen unen tulemisesta, eika nalka tai kylmyyskaan yllattanyt. Matka kului hyvin arvaillessa mita bussissa naytetyissa espanjaksi dubatuissa elokuvissa tapahtuu.

Aamulla saavuimme Barilocheen, joka muistuttaa aika lailla sveitsilaista alppikylaa. Paikka on hienon jarven rannalla ja hostellimme todella upealla sijainnilla sen kannalta: 10 kerros isolla terassilla suoraan jarvelle ja vuorille. Tanaan aika kuluikin seuraavan kolmen viikon suunnitelmia tehden parvekkeella ja ihmetellen etta miten hienolta voi paikka nayttaa. Taalla kaksi yota ja sitten vahan ylemmas vuorille josta on kuulemma viela hienommat nakoalat. Tosin eras hostellissa asuva mies kertoi juuri asken, ettei ylhaalla ole muuta tekemista kuin katsella maisemaa. Noh, ehka siihen juuri kaksi paivaa pystyy uhraamaan.

Olemme juuri lahdossa syomaan ja veikkaanpa etta lautaselle paatyy pihvi, kuten kaikkina aikaisempinakin iltoina. Vaittavat etta argentiinalainen pihvi on maailman parasta ja kyllahan se mainiolta maistuu. Kun hintaakin on vain muutaman euron, luulisi se saavan pinttyneimmankin kasvissyojan tarttuvan pihviveitseen. Koot vaihtelevat noin 1/3 lautasen ja koko lautasen valilla. Lautasen kokoinen pihvi sopii isompaan nalkaan mika minulla ainakin tuntuu koko ajan olevan. Pullo paikallista punaviinia ja voilá, illan ateria ei muuta vaadi.
Ja takuulla yhta terveellista kuin paikallinen aamupala kekseineen, voisarvineen ja kakkuineen. No, ei tanne ole terveyslomalle tultu ja edessa olevat haikkaukset varmasti karistavat pihvit tiehensa. Ja jos eivat, niin saa ainakin uskottavuutta kadulle.

Punta del Diablo

Uruguaylaisesta Punta del Diablosta kertova kuvaus Lonely Planetissa alkaa sanoin: Now this is a wild place. Aika middle of the nowhere taman paikan sijainniksi voidaankin maarittaa. Kalastajakyla jossa hiekkarantaa riittaa. Kun saavuin tanne, oli viikonloppu ja yllattavan paljon ihmisia. Nyt maanantaina paikka on kuitenkin hiljainen, johtuuko sitten kovasta tuulesta vai viikonpaivasta. Asumme japanilaisen kaiffarin kanssa kylan varmasti rahjaisimmassa talossa. Elaimia painaa edestakaisin lahinna kaatopaikkaa muistuttavalla pihalla. Siivous tapahtuu luultavimmin yhta usein kuin kaatopaikalla. Hinta on kuitenkin halpa, 8e pva, joten turha valittaa. Suomen paahtavasta auringosta tanne siirtyminen olisi ehka kaivannut huolellisimman aurinkorasvan levityksen, silla selan vari on nyt karmiininpunainen. Oppiihan taas muistamaan etta taalla aurinko tuntuu olevan viela kahdeksalta illalla yhta lammin kuin Suomen helteisina keskipaivina.

Tanaan tapahtui taman matkan ensimmainen itse suoritettu ruuanlaitto kun japanilaisen toverini kanssa kokkasimme lounassalaatin. USA:sta tanne seitseman kuukautta matkannut ja lahes kaikki arvotavaransa havittanyt (passi mukaan lukien) kaveri sai uskomaan etta todella epailyttavan nakoisia hedelmia, vihanneksia ja salaatteja voi huoletta syoda. Oli pakko uskoa ja ainakin viela olo on ihan ok. Kraanavetta en taalla kylla juo, vaikka japskin mukaan sekin on ihan ok.

Huomenna takaisin Buenos Airesiin, jossa voikin sitten aloittaa Patagonian matkan tarkemman suunnittelun.

Latinomeiningit

Noin. Lento heilahti hetkessa Argentiinaan ja taalla ollaan.

Buenos Aires tuli aika nopeasti tutuksi, ei tarvinnu kun hypata paikalliseen bussiin ja seurailla kartasta missa mennaan. Yllattaen, kaikki on sujunut tahan asti todella sulavasti (nyt kun tan sanon niin varmaan passi roihahtaa tuleen). Jopa tanaan kun aamulla nappasin taksin satamaan ottaakseni laivan Uruguayhin. Ajattelin lansimaalaisen ylimielisena etta hyppaan johonkin suomenlinnan lauttaa muistuttavaan kippoon ja silla selva. Jos olisin tiennyt etta laiva oli kuta kuinkin samanlainen kuin Siljan superseacat ja muodollisuudet suoraan lentokentalta kopioidut,niin olisin saattanut tulla paikalle aiemmin kuin 15 min ennen laivan lahtoa. Noh, viimeinen kaveri laivassa ja hyvinhan se meni. Ei tarvinnu jonotella ja vaikka metallinpaljastimet vahan piippailivat, ei sita katsottu enaa siina vaiheessa pysahtymisen arvoiseksi.
Tavarat piti tsekata sisaan ja mun rinkka sujahti varmaan kapteenin hyttiin koska se tuotiin Uruguayn paassa omalla golfkarry kuljetuksella.

Nyt on toinen hostelli alla ja aika monta uutta naamaa on ehtiny tulla tutuksi. Brasiliasta, Australiasta, Briteista, Jenkeista ja Ranskasta. Siina yleisimmat. Tanaan myos yksi japanilainen kaveri, jolta kuulin huhujen mukaan erittain rennosta rantapaikasta Uruguayn itaosassa Atlantin rannalla. Taidan pidentaa Buenos Airesiin paluuta muutamalla paivalla ja kayn tutkailemassa paikalliset rannat ennen kuin Patagonian jaatikot kutsuvat. Siella saat vaihtelee samalla sykkeella kuin Norjan rannikolla joten parempi ottaa kunnon likainen matkarusketus alle.

Ihmiset on paaasiassa oikein mukavia, espanjaa pitaisi yrittaa puhua viela enemman. Hostelleissa ja muissa matkustukseen liittyvissa paikoissa Argentiinassa puhutaan yllattavan paljon Englantia. Pitaa siis paasta kunnon rural areas alueelle jotta saa oikein pakotusespanjan paalle. Ymmartaminen sujuu aika hyvin mutta puhuminen, niin kuin aina, on vaikeaa.

Buenos Airesissa kiertelin La Bocan alueella jossa talot olivat yhta hienoja kuin kuvissa mutta turisteja aivan liikaa. Ja sita myota myos "liikkeenharjoittajia", eli kadut taynna kaupustelijoita. Mutta Palermo Viejon alue sen sijaan oli todella tyylikas, New Yorkin Sohon tyylinen entinen tyolaisalue joka nyt on taynna putiikkeja, baareja ja ravintoloita.

In English, it´s been really nice here for the first couple of days and everything has been very easy. I spend two days in Buenos Aires and now I´m in Colonia de Sacramento, Uruguay. This is a really nice town, Unesco World Heritage place. Not too much tourists, compared to BA at least. Most of the buildings are from 1700 century or even older. From here I continue to Montevideo and probably then couple of days on the beach. Then back to BA and the trip to Patagonia may begin. I will put some pictures on this site when I found a good connection.

Chao,

Ossi