Punta del Diablo

Uruguaylaisesta Punta del Diablosta kertova kuvaus Lonely Planetissa alkaa sanoin: Now this is a wild place. Aika middle of the nowhere taman paikan sijainniksi voidaankin maarittaa. Kalastajakyla jossa hiekkarantaa riittaa. Kun saavuin tanne, oli viikonloppu ja yllattavan paljon ihmisia. Nyt maanantaina paikka on kuitenkin hiljainen, johtuuko sitten kovasta tuulesta vai viikonpaivasta. Asumme japanilaisen kaiffarin kanssa kylan varmasti rahjaisimmassa talossa. Elaimia painaa edestakaisin lahinna kaatopaikkaa muistuttavalla pihalla. Siivous tapahtuu luultavimmin yhta usein kuin kaatopaikalla. Hinta on kuitenkin halpa, 8e pva, joten turha valittaa. Suomen paahtavasta auringosta tanne siirtyminen olisi ehka kaivannut huolellisimman aurinkorasvan levityksen, silla selan vari on nyt karmiininpunainen. Oppiihan taas muistamaan etta taalla aurinko tuntuu olevan viela kahdeksalta illalla yhta lammin kuin Suomen helteisina keskipaivina.

Tanaan tapahtui taman matkan ensimmainen itse suoritettu ruuanlaitto kun japanilaisen toverini kanssa kokkasimme lounassalaatin. USA:sta tanne seitseman kuukautta matkannut ja lahes kaikki arvotavaransa havittanyt (passi mukaan lukien) kaveri sai uskomaan etta todella epailyttavan nakoisia hedelmia, vihanneksia ja salaatteja voi huoletta syoda. Oli pakko uskoa ja ainakin viela olo on ihan ok. Kraanavetta en taalla kylla juo, vaikka japskin mukaan sekin on ihan ok.

Huomenna takaisin Buenos Airesiin, jossa voikin sitten aloittaa Patagonian matkan tarkemman suunnittelun.