Mendoza, Viinifestivaalit

Lento Ushuaiasta Buenos Airesiin sujui hyvin. Jostain syysta matkatavaroiden painoraja oli vain 15 kiloa, joten oli hieman tekemista etta sain rinkkani mahtumaan rajoihin. Onneksi oikean kaden tarkka 90 asteen kulmavaaka ei pettanyt tallakaan kertaa ja rinkka painoi 14,95 kg. Tapasin kentalla kanadalaisen pariskunnan jotka olivat olleet aiemmin helmikuussa Mendozassa ja osasivat kertoa paikasta. He suosittelivat ettei kannata menna ilmaisiin viininmaistajaisiin, silla niiden viini on kuulemma roskaa. Ilmeisesti kukaan ei ollut kertonut heille vanhaa suomalaista kansanviisautta, jonka mukaan mikaan ei ole niin hyvaa kuin ilmainen alkoholi. En silti minakaan viitsinyt kertoa sita, vaikka varmasti he arvasivat mita ajattelin kun kerroin olevani Suomesta. Suomalaisten alkoholikayttaytymisen maine tuntuu olevan melko hyvin tiedossa.

Valitettavasti lento oli sen verran myohassa etta oli jo melko pimea enka paassyt taysin nauttimaan maailmanlopun maisemista ylailmoista kasin. Buenos Airesiin saapuminen kuitenkin korvasi taman, silla laskeuduimme lahes kaupungin keskustassa olevalle kotimaan kentalle. Naytti kuin olisimme sukeltaneet jattimaiseen virtapiiriin, niin hienoilta valot nayttivat. Yovyin Bolivar nimisessa halpishotellissa San Telmon kaupunginosassa, paikka oli rapistunut mutta tavallaan ihan hieno. Pieni huoneeni oli noin viisi metria korkea, mika naytti pinta-alaan nahden melko oudolta. Harvoin huoneella on korkeutta enemman kuin pituutta tai leveytta.

Seuraava paiva kului Buenos Airesissa kuljeskelun merkeissa. Illalla nappasin metron suunnistaakseni bussiasemalle. Metrossa vanhemmanpuoleinen mieshenkilo tuli kyselemaan matkasuunnitelmiani ja kertomaan kuinka oli 70-luvulla matkannut ympari Eurooppaa vuoden verran. Keskustelumme paattyi siihen, etta han antoi kayntikorttinsa ja pyysi ottamaan yhteytta mikali tarvitsen mita tahansa, paitsi rahaa. Kortista selvisi, etta han tyoskentelee isossa kuljetusalan yrityksessa, pitaa ehka ottaa yhteytta kun pitaa keksia miten sukseni lentavat kesalla Suomeen.

Buenos Airesin bussiasema on melkoinen. Nytkaan en malttanut olla ihmettelematta lahtevien bussien maaraa. Junat eivat taalla ilmeisesti ole huudossa ja kaikki tuntuvat hyppaavaan bussiin. Eika suotta, talla kertaa bussiyhtio tarjosi viihdetta bussibingon muodossa. En voittanut, palkintokaan ei aivan selvinnyt mutta kyse tuskin oli miljoonista. Laskin etta kuukauden aikana istuin bussissa noin 110-115 tuntia, eli hieman enemman kuin Suomessa helmikuisin yleensa tulee istuttua.

Aamulla Mendozassa suunnistin hostellille, joka osoittautui mukavaksi paikaksi. Tosin pelastyin etta espanjan kielen sanalla vino, onkin kaksi merkitysta joista toinen tarkoittaa pissista. Tuntui nimittain silta, ettei vastaan tullut ketaan muita kuin teini-ikaisia tyttoja postimerkin kokoisine hameineen. Sain kuitenkin yhden oppaan kasiini josta varmistui etta kyseessa oli kuin olikin viinifestivaali.

Hostellilla heilahdin saman tien uima-altaalle ja paatin ottaa oman annokseni punerrusta ihoon. Koska viimeksi palaminen osui selkapuolelle, grillasin nyt rintapuolen ja olkapaat uuteen uskoon. Pitaa vissiin pikku hiljaa uskoa etta se aurinko on taalla aika voimakas ja haikaiseva pohjarusketuskaan ei aina auta.

Mendoza on hieno paikka, vajaan miljoonan ihmisen kaupunki jossa viini nayttelee keskeista osaa. Myos retkeilyyn taalta on hyvat mahdollisuudet ja lantisen pallonpuoliskon korkein huippu Aconcagua sijaitsee aivan naapurissa. Tutustuin ensimmaisena paivana kaupunkiin kavellen, eika mennyt kauaa kun olin aivan jattimaisessa puistossa ihmettelemassa miten niin iso puisto onkin saatu tanne mahtumaan.

Illalla kavimme muutamien hostellilta loytyneiden uusien tuttujen kanssa vilkaisemassa paraatia, mutta naimme siita vain pienen osan. Tasta syysta olinkin seuraavana aamuna aamupalan jalkeen keskustassa keskittymassa paraatiin tarkemmin. Paatin vastaanottaa paraatin eraan hyvan sijainnin omaavan kahvilan terassilla. Paraatin myota selvisi etta viinifestivaali olikin vain silmanlumetta ja kyseessa olivat paikalliset missikisat. Osanottajat olivat lahialuiden kylien ja kaupunkien tyttoja, jokaisella paikalla oli oma kandidaattinsa. Jokainen tytto oli rahdattu omalle rekan lavetilleen, heitetty kulissit paalle ja muutamia ei ihan yhta hyvannakoisia tyttoja mukaan heittelemaan hedelmia ja kraasaa ihmisille. Paraatin vastaanottaminen kesti noin kaksi tuntia ja siina ajassa ehdinkin jo muodostaa oman nakemykseni illan missikisojen kandidaateista. Kuten myohemmin selvisi, estetiikan tajuni oli kohdallaan ja neiti Maipu (paikan nimi) kruunattiin voittajaksi.

Jostain syysta ensimmaiset kohtaamiseni huumausaineiden kanssa ovat sattuneet tassa kaupungissa. Kaksi kertaa "mukavanoloinen" nuori mies on lahestynyt minua ja dialogi on mennyt suurin piirtein nain:
- Moro, mika meininki?
- Mitas tassa, ihan jees.
- Mista jatka on kotosin?
- Suomesta.
- Aijaa, meitsi on Argentiinasta.
- Justjust, ihan totta.
- Mitas pidat Mendozasta?
- Tosi mukava paikka.
- Kiinnostaisiko kokaiini?
- Ei oikeastaan.

Ja kaveri on jo havinnyt ennen kuin ehtii huomata. Toivottavasti kyse on vain kokakasvin lehdista, silla jos kokaiinia kaupataan keskella paivaa kaupungin puistossa, voi meininki muuttua rajuksi.

Illalla menimme itavalta-britti-suomi-yhdistelmalla puistoon katsomaan itse festivaalin paatapahtumaa. Meininki oli risteytys euroviisuja ja olympialaisten avajaisia, melko korni siis. Koko kaupunki oli ahtautunut puistoon ja takaisin kaupunkiin paastaksemme jouduimme haikailettomasti kayttamaan hyvaksi houkutuslintua eli itavaltalaista blondia jotta saimme taksin. Kyseinen taksi oli ilmeisesti paattanyt ajaa saman matkan illan aikana viela useita kertoja tai sitten Taxi-elokuva oli tullut katsottua vahan liian monta kertaa. Ehjana kuitenkin perille.

Kohta lahtee bussi Santiagoon ja huomenna aamulla pitaisikin jo istua espanjan luennolla. Argentiina saa jaada ainakin hetkeksi ja nyt alkaa Chileen tutustuminen.