Aika kuluu vauhdilla
Aika kuluu nopeaan, vaikea uskoa etta Santiagossa vietettavasta ajasta on pian jo puolet takana. Kaupunki on edelleen lahes kesainen, osa puiden lehdista on tosin tippunut tuoden syksyista tunnelmaa. Maksimilampotilaksi luvattiin kuitenkin tanaankin 29 astetta, joten talvifiilista ei viela taalla oikein saa.
Talvea lahdetaan kuitenkin taas hakemaan viikonloppuna vuorilta ja talla kertaa hieman ylempaa. Eilen oli kokoontuminen koko retkikunnan kesken ja kaikki vaikuttaa hyvalta. Porukkaan mahtuu muutama opas, muutama muuten kokeneempi ja muutama vasta-alkaja. Kaiken kaikkiaan meita tulee olemaan 12-14 henkea. Ensin perjantaina menemme paivaksi Turismo Aventura kurssimme kanssa vuorille, jonne sitten Markuksen ja Kikin kanssa jaamme muiden palatessa Santiagoon. Lauantaiaamuna saapuu loppuretkikunta ja tarkoitus on edeta lauantaipaivan aikana jaatikon alle, josta kiipeaminen sunnuntai aamuvarhaisella alkaa. Sunnuntaipaivan aikana tulemme myos takaisin huipulta, takaisin Santiagoon palaamme kuitenkin vasta maanantaina. Kaiken kaikkiaan siis kolme ja puolipaivaa poissa kaupungin saasteista, mika tekee varmasti hyvaa keuhkoille. Huomenna pitaisi menna viela vuokramaan puuttuvia varusteita kuten kyparaa, jaarautoja, valjaita ym. rekvisiittaa. Vuorella on korkeutta tipan vajaa 4000 metria, joten eikohan siina hien saa aikaiseksi.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home