Lunta odotellessa
Lumen metsastaminen on nyt alkanut kunnolla. Olemme Kikin kanssa Malarguen pikkukaupungissa Las LeƱasin alapuolella. Paatimme asua taalla vaikka matkaa itse keskukseen on 80 kilometria, koska majoitus on niin paljon halvempaa ja kalliin hissilipun saa puoleen hintaan. Lisaksi lunta on talla hetkella niin vahan, ettei olisi jarkea maksaa majoituksesta kallista hintaa ja katsoa miten aurinko sulattaa loput lumet. Saaennusteen mukaan lunta on kuitenkin luvassa perjantaista eteenpain, joten nyt vain odotellaan. Vaikka taalla on kauden alku, muistuttaa hiihtotouhu Euroopan kesahiihtoa lampotilojen ja auringon sulattaman lumen vuoksi.
Yritin siirtaa tenttejani hieman aikaisemmalle ajankohdalle, kun viralliset tenttipaivamaarat osuivat sille ajalle kun pitaisi jo olla Buenos Airesissa. Vaihto-opiskelijoiden erikoiskohtelulinja kuitenkin jatkui koulussamme ja opettaja ilmoitti ettei minun tarvitse osallistua tentteihin ollenkaan. Han lupasi etta arvosanat annetaan aikaisempien valitenttien, esitysten ja ryhmatoiden perusteella. Todella hieno juttu, kaikki koulujutut ovat nyt siis paketissa ja voi keskittya lumisadetansseihin ja tulevan matkustelun suunnitteluun. Olisi tietysti ollut taydelllista jos olisin saanut tietaa taman viela Santiagossa ollessani, silla nyt puolet tavaroistani on siella. Tuntuu hieman typeralta matkustaa taas taalta Argentiinan puolelta sinne hakemaan loppuja tavaroita ja tulla taas heti takaisin toiselle puolelle manteretta. Nyt siis kuumeinen miettiminen paalla, josko saisin jotenkin tavarani sielta tanne.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home